Ensimmäiseksi, tule armon tilaan ja pysy siinä. Pyri sitten välttämään myös lieviä syntejä, koska ne heikentävät rakkautta Jumalaan ja taivuttelevat lankeamaan. Opi uskon, toivon ja rakkauden hyveet ja elä niiden mukaan. Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon. Siten kuin elät, siten kuolet.
Päivittäin
- nouse määrättyyn aikaan kellon herättäessä (älä paina torkkunappia).
- tarjoa päivä Jumalalle (tähän on eri rukouksia, voit myös käyttää omia sanoja).
- tee työtä (työn on joku määritellyt asiaksi, jota tekee, vaikka tekisi juuri sillä hetkellä mieluummin jotain muuta. Huomattava osa ihmisen päivästä on varattu työntekoon. Tee työtä kärsivällisesti, nöyrästi ja suunnitelmallisesti. Ota elämäsi tavoitteeksi, että teet työsi Jumalalle ja iankaikkisuuden näkökulmasta etkä itsekkäistä motiiveista)
- lue hengellistä kirjallisuutta. 10-15 minuuttia riittää (voit aloittaa vaikka evankeliumeista tai jonkun pyhän elämäkerrasta)
- mietiskele. 5-15 minuuttia (voit aloittaa viidestä minuutista, tai edes kolmesta, jos viisi on aluksi liikaa. Jos olet kirkossa, voit mietiskellä tabernaakkelin edessä)
- tee iltaisin omantunnontutkiskelu. Muutama minuutti riittää (hyvässä omantunnontutkiskelussa on kolme osaa: 1. Kiitä Jumalaa: armoista, joita sait tänään, olivat ne miellyttäviä tai epämiellyttäviä 2. Pyydä anteeksi: niitä vääriä asioita, joita teit, tai hyviä asioita, joita et tehnyt vaikka olisi pitänyt 3. Ennakoi huomista: mitä se tulee sisältämään? Mitä haasteita on näköpiirissä? Miten aiot toimia? jne)
- rukoile Angelus -rukous (perinteinen aika on ainakin keskipäivällä); tai rukoile osa hetkipalvelusta (laudes, lyhyt hetki tai vesper)
- rukoile ruusukko, jos mahdollista (jos koko ruusukko tuntuu liialta, aloita rukoilemalla yksi dekadi päivässä tai viikossa)
- käy pyhässä messussa ja ota vastaan eukaristia joka päivä, jos mahdollista
Asteittaisuus = ei liikaa kerralla. Aloita tekemällä jokin päivittäisistä asioista kerran viikossa, kunnes se tulee tavaksi. Ota se sitten mukaan toiseen päivään tai siirry seuraavaan harjoitukseen.
Viikottain
- näe vaivaa, että jokaisesta sunnuntaista tulee pyhä päivä. Osallistu erityisellä hartaudella sunnuntain messuun ja ota eukaristia vastaan ainakin sunnuntaisin.
Kuukausittain
- varaa aika hiljentymiselle ainakin yhtenä päivänä kuussa, jos on mahdollista
- ripittäydy vähintään kerran kuussa
Vuosittain
- koeta pitää huoli, että osallistut johonkin hyvään retrettiin ainakin kerran vuodessa
(mukaillen teoksesta: J. Socias: Handbook of Prayers)
Kuva: The Yorck Project – Messina – Virgin annunciate.