Site icon Pyhän Ursulan seurakunta

Sacrosanctum Concilium – Vatikaanin II kirkolliskokous Pyhästä liturgiasta

Sisällys:


Piispa Paavali, Jumalan palvelijain palvelija, yhdessä pyhän kirkolliskokouksen isien kanssa asian ainaiseksi muistamiseksi


Johdanto

1. Pyhä kirkolliskokous pitää tavoitteenaan kristillisen elämän edistämistä uskovien keskuudessa, muutettavissa olevien instituutioiden korjaamista meidän aikamme tarpeita paremmin vastaaviksi, kaiken sen vaalimista, mikä voi edistää kaikkien Kristukseen uskovien ykseyttä, sekä sen vahvistamista, mikä jouduttaa kaikkien kutsumista Kirkon helmaan. Tästä syystä kirkolliskokouksella on erityisen painavia syitä liturgian uudistamiseen ja vaalimiseen.

2. Liturgiassa näet “meidän lunastuksemme työ toimitetaan’’[1] etenkin eukaristian jumalallisessa uhrissa. Se on uskovien paras keino elävästi kokea ja todistaa toisille Kristuksen salaisuudesta ja oikean Kirkon todellisesta luonteesta. Kirkolle on luonteenomaista olla samalla inhimillinen ja jumalallinen, näkyvä ja kuitenkin omistaa näkymättömät, työssä innokas ja kuitenkin vapaa mietiskelyyn, maailmassa läsnä oleva ja kuitenkin muukalainen. Tätä kaikkea se on siten, että sen inhimillinen puoli on alistettu jumalallisen johtoon, näkyvä näkymättömän, toimiva mietiskelevän, nykyinen maailma tulevan kaupungin alaisuuteen, sen, jota me etsimme.[2] Siten liturgia joka päivä rakentaa niitä, jotka ovat sisällä, pyhäksi temppeliksi Herrassa, Jumalan asumukseksi Hengessä [3] aina Kristuksen täyteyden täyden iän määrään saakka.[4] Samalla se ihmeellisellä tavalla antaa heille voimia Kristuksen saarnaamiseen ja siten näyttää Kirkon ulkopuolisille kansojen keskuuteen kohotettuna tunnusmerkkinä,[5] joka kokoaa yhteen hajalla olevat Jumalan lapset [6] niin, että on oleva yksi lauma ja yksi paimen.[7]

3. Sen vuoksi pyhä kirkolliskokous katsoo aiheelliseksi palauttaa mieliin liturgian vaalimisesta ja uudistamisesta seuraavat periaatteet ja säätää seuraavat käytännön ohjeet.

Näiden periaatteiden ja ohjeiden joukossa on muutamia, joita voidaan ja joita tuleekin soveltaa sekä roomalaiseen että kaikkiin muihinkin riituksiin. Käytännön ohjeet on kuitenkin käsitettävä pelkästään roomalaista riitusta koskeviksi, ellei niissä käsitellä asioita, jotka itse asian luonnosta johtuen koskevat muitakin riituksia.

4. Traditiolle uskollisena pyhä kirkolliskokous lopuksi selittää, että pyhä äitimme Kirkko pitää kaikkia laillisesti tunnustettuja riituksia yhtä oikeina ja samanarvoisina sekä tahtoo säilyttää ne tulevaisuudelle ja kaikin tavoin vaalia niitä. Kirkolliskokous toivoo, että siellä, missä se on tarpeen, riitukset kauttaaltaan uudistettaisiin varovasti terveen tradition hengessä ja annettaisiin niille uutta elinvoimaa ottaen huomioon nykyajan olosuhteet ja tarpeet.

Ensimmäinen luku: Pyhän liturgian uudistamisen ja vaalimisen yleisistä periaatteista

I Pyhän liturgian luonteesta ja merkityksestä kirkon elämässä

5. Jumala, joka “tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden” (1 Tim. 2:4) ja joka “muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta” (Hepr. 1:1), lähetti ajan täyttymyksen koitettua Poikansa, lihaksi tulleen Sanan, Pyhällä Hengellä voidellun, julistamaan evankeliumia köyhille, parantamaan särkyneet sydämet,[8] “ruumiin ja sielun lääkärin”,[9] Välittäjän Jumalan ja ihmisten välillä.[10] Sillä hänen ihmisyytensä — yhtyneenä jumalallisen Sanan persoonaan — tuli meidän pelastuksemme välineeksi. Sillä Kristuksessa “meidän sovituksemme työ tuli täydelliseksi ja meille lahjoitettiin jumalallisen kultin täyteys.”[11]

Tämän ihmissuvun lunastuksen ja täydellisen Jumalan kirkastamisen työn, jonka alkusoittoa olivat Jumalan ihmetyöt Vanhan testamentin kansalle, täytti Herra Kristus. Hän teki sen varsinkin autuaan kärsimisensä, kuolleista nousemisensa ja kunniakkaan taivaaseen astumisensa pääsiäissalaisuudessa, kun hän “kuolemalla kukisti meidän kuolemamme ja ylösnousemalla uudisti elämän.”[12] Sillä Kristuksen kyljestä hänen ristillä nukkuessaan syntyi koko Kirkon ihmeteltävä sakramentti.[13]

6. Niin kuin Kristus oli Isän lähettämä, niin hänkin nyt lähetti apostolit täynnä Pyhää Henkeä saarnaamaan evankeliumia kaikille luoduille,[14] julistamaan, että Jumalan Poika kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan vapautti meidät saatanan vallasta [15] ja kuolemasta siirtäen meidät Isänsä valtakuntaan. Myös heidän piti käytännössä toteuttaa julistamaansa pelastuksen työtä uhrin ja sakramenttien avulla, joiden ympärille koko liturginen elämä keskittyy. Siten ihmiset kasteen kautta liitetään Kristuksen pääsiäisen salaisuuteen; yhdessä hänen kanssaan kuolleina, haudattuina ja ylösnousseina [16] he vastaanottavat lapseuden hengen, jossa me huudamme: ‘’Abba, Isä!” (Room. 8:15) — ja niin heistä tulee todellisia rukoilijoita, jollaisia Isä tahtoo. [17] Samoin he aina nauttiessaan Herran aterian julistavat hänen kuolemaansa siihen asti, kuin hän tulee.[18] Siitä syystä itse helluntaipäivänä, kun Kirkko ilmestyi maailmalle, “ne, jotka ottivat vastaan Pietarin sanat, kastettiin”. “Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa. . . kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa” (Ap.t. 2:41-47). Siitä saakka Kirkko ei milloinkaan ole laiminlyönyt kokoontumista viettämään pääsiäisen salaisuutta lukemalla, “mitä hänestä on kaikissa kirjoituksissa sanottu” (Luuk. 24:27), viettämällä eukaristiaa, jossa “hänen kuolemansa voitto ja riemu tulevat läsnäoleviksi”,[19] ja kiittämällä Jumalaa hänen “sanomattomasta lahjastaan” (2 Kor. 9:15) Kristuksessa Jeesuksessa “hänen kirkkautensa kiitokseksi” (Ef. 1:12) Pyhän Hengen voimassa.

7. Näin suuren työn täyttämiseksi Kristus on alati läsnä Kirkossaan, varsinkin liturgisissa toimituksissa. Hän on läsnä messun uhrissa sekä sen viettäjän persoonassa — “hän joka nyt uhraa papin toimituksen välityksellä on sama, joka silloin uhrasi itsensä ristillä”[20] — että vielä suuremmassa määrin ehtoollisaineissa. Hän on läsnä voimallaan sakramenteissa niin, että kun joku toimittaa kasteen, Kristus itse kastaa.[21] Hän on läsnä sanassaan niin, että hän itse puhuu, kun pyhiä Kirjoituksia kirkossa luetaan. Hän on myös läsnä, kun Kirkko rukoilee ja veisaa, hän, joka lupasi: “Missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä” (Matt. 18:20).

Täyttääkseen tämän työnsä, jonka avulla Jumalaa täydellisesti kunnioitetaan ja ihmiset pyhitetään, Kristus alati yhdistää Kirkkonsa itseensä. Se on hänen rakastettu morsia mensa, joka kutsuu häntä Herrakseen ja hänen välityksellään palvelee iankaikkista Isää. Syystä siis liturgiaa pidetään Jeesuksen Kristuksen papillisen viran toimittamisena. Siinä osoitetaan aisteilla havaittavin merkein ja saadaan aikaan — kussakin merkissä omalla tavallaan — ihmisen pyhitys. Liturgiassa toimitetaan Jeesuksen Kristuksen mystisen ruumiin — sekä pään että jäsenten — koko julkinen jumalanpalvelus.

Siitä syystä jokainen liturginen toimitus Kristuksen papillisena tekona sekä hänen ruumiinsa, Kirkon, työnä on erityisen pyhä teko, jota tehokkuudessa ei voi verrata mihinkään muuhun Kirkon toimintaan, ei laadultaan eikä arvoasteeltaan.

8. Maallisessa liturgiassa saamme jo esimakua taivaallisesta, jota vietetään pyhässä kaupungissa, Jerusalemissa, jonne me toivioretkeläisinä pyrimme. Siellä Kristus istuu Isän oikealla puolella pyhäkön ja todellisen tabernaakkelin palvelijana[22] ja me yhdessä taivaallisen sotaväen kanssa veisaamme ylistysvirttä Herralle. Kunnioittaen pyhien muistoa me toivomme osallisuutta ja sijaa heidän yhteisössään ja odotamme Vapahtajaksemme Herraamme Jeesusta Kristusta, kunnes hän, meidän elämämme, itse on ilmestyvä ja mekin ilmestymme hänen kanssaan kirkkaudessa.[23]

9. Pyhä liturgia ei ole Kirkon ainoa työ, sillä ennen kuin ihmiset voivat tulla ja osallistua liturgiaan, heidät täytyy kutsua uskoon ja kääntymykseen: “Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa? Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä?” (Room. 10:14-15).

Sen vuoksi Kirkko julistaa pelastuksen sanomaa ei-uskoville, jotta kaikki ihmiset tuntisivat tosi Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen, jonka hän lähetti, ja kääntyisivät pois omilta teiltään tehden parannuksen.[24] Myös uskoville on aina saarnattava uskoa ja parannusta ja valmistettava heitä sakramenttien vastaanottamiseen, opetettava heitä pitämään kaikki Kristuksen käskyt [25] ja kehotettava heitä kaikkiin rakkauden, hurskauden ja apostolisen mielen innoittamiin töihin. Sillä nämä teot osoittavat, että Kristukselle uskolliset — vaikkakaan he eivät ole tästä maailmasta — ovat maailman valkeus ja kirkastavat Isää ihmisten edessä.

10. Siitä huolimatta liturgia on huippu, jota kohti Kirkon työ suuntautuu ja samalla lähde, josta kaikki sen voima pulppuaa. Onhan apostolisen työn tavoitteena se, että kaikki joista on tullut Jumalan lapsia uskon ja kasteen kautta, kokoontuvat yhteen kiittämään Jumalaa Kirkon keskellä, osallistumaan uhriin ja nauttimaan Herran ateriaa.

Liturgia vuorostaan panee uskovat liikkeelle, jotta he “pääsiäissakramenteilla” ravittuina olisivat yksimielisiä rakkaudessa;[26] se pyytää heitä “elämällään pitämään kiinni siitä, minkä uskossa ovat vastaanottaneet”.[27] Eukaristiassa tapahtuva Jumalan ja ihmisten välisen liiton uudistaminen vetää uskovat Kristuksen pakottavan rakkauden piiriin ja sytyttää heidät palaviksi. Liturgiasta siis — varsinkin eukaristiasta kuten lähteestä — vuodatetaan meihin armo. Siinä myös saavutetaan mahdollisimman tehokkaasti ihmisen pyhitys Kristuksessa ja Jumalan kirkastaminen, johon lopulta kaikki muukin Kirkon toiminta tähtää.

11. Jotta tämä täysi tehokkuus saavutettaisiin, on tarpeen, että uskovat saapuvat oikeassa mielentilassa osallistuakseen pyhään liturgiaan, että he mielessään yhtyvät siihen, mitä ääneen sanovat, ja että he ovat yhteistyössä taivaallisen armon kanssa niin, etteivät turhaan ota sitä vastaan.[28] Kirkon paimenten on siksi valvottava, ettei liturgiaa vietettäessä pelkästään oteta huomioon lakeja sen päteväksi ja virheettömäksi toimittamiseksi, vaan että uskovat osallistuvat siihen tietoisesti, aktiivisesti ja hedelmällisesti.

12. Hengellinen elämä ei näet rajoitu vain pyhään liturgiaan osallistumiseen. Vaikka kristitty on kutsuttu rukoilemaan yhdessä toisten kanssa, on hänen silti myös mentävä kammioonsa rukoilemaan Isää salassa,[29] vieläpä hänen apostolin sanojen mukaan on rukoiltava lakkaamatta.[30] Ja samalta apostolilta opimme aina kantamaan Jeesuksen kuolemaa ruumiissamme, jotta Jeesuksen elämäkin ilmestyisi meidän kuolevaisessa lihassamme.[31] Siitä syystä me pyydämme Herraa messun uhrissa, että hän joka “ottaa vastaan meidän hengelliset uhrimme” tekisi myös meistä itselleen “ikuisen uhrin”.[32]

13. Kansanomaisia hartaudenharjoituksia suositeltakoon lämpimästi, mikäli ne ovat sopusoinnussa Kirkon lakien ja sääntöjen kanssa ja varsinkin silloin, kun Pyhä istuin niin määrää. Osakirkkojen omilla jumalanpalveluksilla on oma erityinen arvonsa, mikäli ne toimitetaan piispojen määräyksiä noudattaen ja laillisesti hyväksyttyjen tapojen tai kirjojen mukaisesti.

Näissä hartaudenharjoituksissa on otettava huomioon liturgiset vuodenajat, niiden on oltava sopusoinnussa pyhän liturgian kanssa ja niiden on jollakin tavalla oltava siitä lähtöisin ja johdettava kansa takaisin siihen. Sillä luonteeltaan liturgia ylittää arvossa suuresti kaikki muut hartaudenharjoitukset.

II Liturgisesta opetuksesta ja aktiivisesta osallistumisesta liturgiaan

14. Äitimme pyhä Kirkko toivoo hartaasti, että kaikki uskovat johdettaisiin täyteen, tietoiseen ja aktiiviseen liturgian viettoon osallistumiseen. Sitä vaatii jo itse liturgian luonne, ja siihen on kristitty kansa “valittuna sukuna, kuninkaallisena papistona, pyhänä heimona, omaisuuskansana” (1 Piet. 2:9, vrt. 2:4-5) kasteen perusteella oikeutettu ja velvoitettu.

Pyhän liturgian uudistamisessa ja vaalimisessa tämä kaiken kansan täysi ja aktiivinen osanotto on ennen muuta huomioon otettava tavoite, se on nimittäin ensimmäinen ja välttämätön lähde, josta uskovat ammentavat tosi kristillistä henkeä. Siksi sielunpaimenten velvollisuutena on edistää sitä koko pastoraalisessa työssään tarpeellisen opetuksen avulla.

Kuitenkaan ei ole mitään toivoa tämän toteutumisesta, elleivät ensin sielunpaimenet itse ole syvästi liturgian hengen ja voiman läpitunkemia ja niin tule kykeneviksi opettamaan sitä. Sen vuoksi on välttämätöntä huolehtia papiston liturgisesta opetuksesta. Siitä syystä pyhä kirkolliskokous on päättänyt antaa seuraavat määräykset.

15. Ne, jotka opettavat liturgiikkaa seminaareissa, luostarien opetuslaitoksissa ja teologisissa tiedekunnissa, saakoot perusteellisen valmistuksen tehtäväänsä tälle alalle erikoistuneissa instituuteissa.

16. Pyhän liturgian opiskelu on luettava pakollisiin ja tärkeisiin oppikursseihin seminaareissa ja luostareiden opetuslaitoksissa; teologisissa tiedekunnissa se on luettava pääaineisiin kuuluvaksi. Opetuksessa sitä on tarkasteltava sekä teologisesta että historiallisesta näkökulmasta ja otettava huomioon hengellinen, pastoraalinen ja juridinen puoli. Huolehtikoot muidenkin aineiden, varsinkin dogmaattisen teologian, raamattutieteen, askeettisen ja pastoraaliteologian opettajat siitä, että he valaistessaan Kristuksen salaisuutta ja pelastushistoriaa kukin omalla alallaan samalla selvästi tuovat esiin niiden suhteen liturgiaan ja pappiskoulutuksen ykseyden.

17. Opiskeleville on seminaareissa ja luostarien oppilaitoksissa annettava liturginen kasvatus hengellisen elämänsä perustaksi. Siihen tarvitaan taitavaa johdatusta, jotta he oppisivat ymmärtämään pyhiä riittejä ja osallistumaan niihin koko sielustaan. Heidän tulee osallistua pyhien salaisuuksien viettoon ja muihin liturgian henkeen liittyviin hartaudenharjoituksiin. Samoin heidän on opittava noudattamaan liturgian lakeja niin, että koko elämää seminaareissa ja luostareissa muovaisi liturginen henki.

18. Papit, sekä hiippakunta- että sääntökuntapapit, jotka jo tekevät työtä Herran viinitarhassa, saakoot kaikkea mahdollista apua ymmärtääkseen yhä paremmin, mitä he tekevät pyhissä toimituksissa, elääkseen liturgista elämää ja jakaakseen sen heille uskottujen uskovien kanssa.

19. Sielunpaimenet huolehtikoot innokkaasti ja kärsivällisesti uskovien liturgisesta kasvatuksesta ja aktiivisesta osallistumisesta liturgiaan — sekä ulkonaisesta että sisäisestä — ottaen huomioon heidän ikänsä, asemansa, elämäntapansa ja uskonnollisen kehityksensä tason. Siten he täyttävät erään tärkeimmistä Jumalan salaisuuksien taloudenhoitajan tehtävistä eivätkä he silloin johda laumaansa ainoastaan sanalla vaan myös esimerkillään.

20. Pyhiä toimituksia välittävät radio- ja televisiolähetykset tapahtukoot tahdikkaasti ja arvokkaasti — varsinkin jos on kysymyksessä pyhä messu — vastuunalaisen, piispojen tähän tehtävään määräämän henkilön johdon alaisena.

III Pyhän liturgian uudistamisesta

21. Jotta kristitty kansa voisi varmemmin päästä osalliseksi armon runsaudesta liturgiaa viettäessään, Äitimme pyhä Kirkko haluaa panna toimeen itse liturgian yleisen uudistuksen. Sillä liturgia sisältää sekä muuttumattoman, Jumalan säätämän osan että muutettavissa olevia osia, joita voidaan ja joita pitääkin aikojen kuluessa vaihdella. Näin on varsinkin, jos liturgiaan on tunkeutunut aineksia, jotka eivät vastaa sen omaa sisäistä olemusta tai jotka ovat vähitellen tulleet vähemmän sopiviksi kuin ennen.

Tässä uudistuksessa sekä tekstit että juhlamenot on järjesteltävä niin, että ne selvemmin ilmaisevat kuvaamiaan pyhiä asioita, jotta kristitty kansa siinä määrin kuin mahdollista voisi helposti ymmärtää niitä ja osallistua niiden viettoon täydellisesti, aktiivisesti ja yhteisölle sopivalla tavalla.

Siitä syystä pyhä kirkolliskokous antaa seuraavat yleiset ohjeet.

a) Yleiset ohjeet

22. § 1 Oikeus liturgian järjestelyyn on yksinomaan Kirkon auktoriteetin asia. Se on vain Pyhällä istuimella ja laillisin perustein piispalla.

§ 2 Lain suoman vallan turvin liturgian järjestely tietyissä rajoissa kuuluu myös paikallisille laillistetuille piispojen kokouksille.

§ 3 Ei kukaan muu, olkoonpa vaikka pappi, saa omasta aloitteestaan lisätä, jättää pois tai muuttaa mitään liturgiasta.

23. Jotta terve traditio säilytettäisiin ja kuitenkin samalla tie jäisi avoimeksi laillisille uudistuksille, niitä edeltäköön kultakin liturgian osalta tarkka teologinen, historiallinen ja pastoraalinen tutkimus. Edelleen otettakoon huomioon liturgian rakenteen ja hengen yleiset lait sekä äskettäin liturgisista uudistuksista ja eri paikoissa myönnetyistä erikoisluvista saadut kokemukset. Uudistuksia älköön lopulta pantako toimeen, elleivät ne koidu Kirkon todelliseksi ja varmaksi hyödyksi, ja pidettäköön huolta siitä, että uudet muodot jollakin tavoin kasvavat orgaanisesti esiin aikaisemmista. Vältettäköön, mikäli mahdollista, huomattavien rituaalisten erojen muodostumista lähellä toisiaan sijaitsevilla alueilla.

24. Pyhällä Raamatulla on huomattava asema liturgiaa vietettäessä. Siitä luetaan kappaleita ja niitä selitetään saarnassa, psalmeja lauletaan, sen innoittamina ovat syntyneet rukoukset ja liturgiset laulut, ja siitä liturgiset toimitukset ja merkit saavat sisältönsä. Pyhän liturgian uudistamiseksi, edistämiseksi ja soveltamiseksi on siksi viljeltävä tätä suloista ja elävää rakkautta Pyhään Kirjaan, josta sekä idän että lännen riitusten kunnioitettava traditio on todistuksena.

25. Liturgiset kirjat uusitaan niin pian kuin mahdollista asiantuntijoiden avulla sekä kuullen eri puolella maailmaa olevien piispojen mieltä.

b) Sääntöjä, jotka perustuvat liturgian hierarkkiseen ja yhteisölliseen luonteeseen

26. Liturgiset toimitukset eivät ole luonteeltaan yksityisiä, vaan Kirkon viettämiä, joka on “ykseyden sakramentti”, nimittäin pyhä kansa piispojensa alaiseksi yhteen järjestäytyneenä.[33] Siksi ne ulottuvat yli koko Kirkon ruumiin, jota ne ilmentävät ja johon ne vaikuttavat, tosin eri tavoin sen eri jäseniin vaihdellen heidän erilaisen asemansa, tehtäviensä ja aktiivisen osanottonsa mukaan.

27. Niin usein kuin riitit, kukin luonteensa mukaan, vaativat liturgian yhteistä viettämistä, jossa uskovat ovat lukuisina ja aktiivisina läsnä, tähdennettäköön, mikäli mahdollista, tällaisen toimittamisen paremmuutta yksilöllisen ja tavallaan yksityisen toimittamisen rinnalla.

Tämä koskee varsinkin messun viettämistä — vaikkakin jokaisella messulla itsellään on julkinen ja sosiaalinen luonne — sekä sakramenttien jakamista.

28. Liturgian viettämisessä jokaisella, olipa hän pappi tai maallikko, on oma tehtävänsä, ja hänen on toimitettava se kokonaan ja yksinomaan niin kuin asian luonne ja liturgiset säännöt määräävät.

29. Myös alttaripalvelijat, lukijat, kommentaattorit ja laulukuoroon kuuluvat toimittavat todellista liturgista palvelusta. Sen vuoksi he hoitakoot tehtävänsä niin hurskaasti ja arvokkaasti kuin tällainen palvelus vaatii ja Jumalan kansa oikeutetusti heiltä odottaa.

Siitä syystä heidät tulee hyvin perehdyttää liturgian henkeen — kukin itselleen sopivalla tavalla — ja opettaa suorittamaan osuutensa oikein ja järjestyksessä.

30. Aktiivisen osallistumisen edistämiseksi rohkaistakoon kansaa tulemaan mukaan huudahduksin, vastauksin, virsin, antifonein ja lauluin samoin kuin tekojen, eleitten ja ruumiinasentojen avulla. Myös pyhää hiljaisuutta noudatettakoon ajallaan.

31. Liturgisten kirjojen uudistamisessa huolehdittakoon tarkoin siitä, että rubriikit ilmoittavat myös uskovien osuuden.

32. Liturgiassa on eroa eri henkilöiden välillä pelkästään heidän liturgisten tehtäviensä tai hierarkkisen arvonsa perusteella. Liturgiset lait sallivat myös valtiollisille johtohenkilöille osoitetun kunnioituksen. Sen lisäksi älköön liturgia sisältäkö mitään yksityisille henkilöille tai säädyille osoitettavaa arvonantoa.

c) Sääntöjä, jotka perustuvat liturgian kasvattavaan ja sielunhoidolliseen luonteeseen

33. Vaikka pyhä liturgia ennen kaikkea on jumalallisen majesteetin palvomista, se sisältää myös paljon opetusta uskovalle kansalle.[34] Liturgiassa näet Jumala puhuu kansalleen, Kristus julistaa yhä vielä evankeliumia. Kansa puolestaan vastaa Jumalalle lauluin ja rukouksin.

Eikä siinä kyllin: Pappi, joka Kristuksen edustajana johtaa seurakuntaa, osoittaa rukouksensa Jumalalle koko pyhän kansan ja kaikkien läsnäolevien nimissä. Ne näkyvät merkit, joita pyhä liturgia käyttää ilmaisemaan näkymättömiä, jumalallisia asioita, ovat Kristuksen tai Kirkon valitsemia. Siten ei ainoastaan lueta sitä, mikä on “kirjoitettu meille opiksi” (Room. 15:4), vaan myös Kirkon rukoillessa, laulaessa ja toimiessa siihen osallistuvien usko saa ravintoa, heidän mielensä ylentyvät Jumalan tykö voidakseen kantaa hänelle hengellisen kultin ja ottaa vastaan hänen armonsa entistä runsaampana.

Suoritettavassa uudistuksessa on sen vuoksi otettava huomioon seuraavat yleiset säännöt:

34. Riittien on ilmaistava ylevää yksinkertaisuutta; niiden on oltava lyhyydessään selviä ja vältettävä turhia toistamisia, oltava uskoville ymmärrettäviä tarvitsematta yleensä lukuisia selityksiä.

35. Jotta liturgiassa selvästi ilmenisi riitin ja sanan läheinen yhteys:

1) Toteutettakoon pyhien toimitusten viettämisessä entistä runsaampaa, vaihtelevampaa ja sopivampaa Pyhän Raamatun lukemista.

2) Koska saarna on liturgisen toimituksen osa, osoitettakoon sille parhaiten sopiva paikka myös rubriikeissa, mikäli riitti sen sallii, ja julistuksen tehtävä täytettäköön uskollisesti ja oikein. Siinä ammennettakoon ensin Pyhän Kirjan ja liturgian lähteistä julistaen Jumalan ihmeellisiä tekoja pelastushistoriassa eli Kristuksen salaisuutta, joka aina on läsnä ja vaikuttaa meidän keskuudessamme varsinkin liturgian vietossa.

3) Myös suoranaista liturgista opetusta on kaikin tavoin harjoitettava. Itse toimitusten aikana, mikäli se on tarpeen, voi pappi tai siihen pätevä alttaripalvelija antaa lyhyitä selityksiä, mutta vain sopivina hetkinä ja säädetyin tai samantapaisin sanoin.

4) Edistettäköön pyhän sanan jumalanpalveluksien järjestämistä suurten juhlien aattoina, joinakin adventin ja paastonajan arkipäivinä sekä sunnuntai- ja juhlapäivinä varsinkin paikoissa, joista puuttuu pappi. Siinä tapauksessa johtakoon diakoni tai muu piispan valtuuttama henkilö jumalanpalveluksen viettoa.

36. § 1 Latinan kielen käyttö säilytettäköön latinalaisen riituksen piirissä eräitä paikallisia erioikeuksia lukuun ottamatta.

§ 2 Koska kuitenkin sekä messussa että sakramenttien jaossa ja muissa liturgian osissa kansankielen käyttö usein saattaa olla sangen hyödyllistä kansalle, voidaan sen käyttöä laajentaa. Varsinkin lukukappaleissa ja kehotuksissa, joissakin rukouksissa ja lauluissa sitä voidaan käyttää niiden sääntöjen mukaisesti, jotka tästä asiasta seuraavissa luvuissa erikseen vahvistetaan.

§ 3 Käytetäänkö kansankieltä ja missä määrin, on näitä sääntöjä seuraten paikallisen kirkollisen auktoriteetin (joka on mainittu kohdassa 22 § 2) ratkaistava kuultuaan, mikäli se on tarpeen, naapurihiippakuntien piispoja, joiden alueilla puhutaan samaa kieltä. Määräykset on Apostolisen istuimen hyväksyttävä ja vahvistettava.

§ 4 Liturgiassa käytettävä latinalaisen tekstin käännös kansankieleen on yllä mainitun pätevän kirkollisen auktoriteetin hyväksyttävä.

d) Sääntöjä liturgian sopeuttamiseksi eri kansojen luonteeseen ja perinteisiin

37. Kirkko ei halua määrätä jyrkkää yhdenmukaisuutta noudatettavaksi asioissa, jotka eivät koske uskoa tai koko yhteisön hyvää, siis ei myöskään liturgian alalla. Päinvastoin se vaalii ja kehittää eri heimojen ja kansojen henkistä omalaatuisuutta ja lahjoja. Kaikkea sitä, mikä kansojen tavoissa ei liity erottamattomasti taikauskoon ja erehdykseen, se tutkii suopeasti ja säilyttää sen, mikäli voi, sellaisenaan, hyväksyypä sen itse liturgiaankin, mikäli se on sopusoinnussa liturgian todellisen ja oikean hengen kanssa.

38. Pitäen kiinni siitä, että roomalaisen riituksen olemuksen ykseys säilyy, annettakoon sijaa lailliselle erilaisuudelle ja poikkeavuuksille eri ryhmissä, eri seuduilla ja eri kansojen keskuudessa, varsinkin lähetyskentillä, myös liturgisia kirjoja uudistettaessa. Tätä pidettäköön silmällä riittien muodostamisessa ja rubriikkeja määrättäessä.

39. Niiden rajojen puitteissa, joita liturgisten kirjojen hyväksytyt painokset asettavat, on pätevän paikallisen kirkollisen auktoriteetin (kohta 22 § 2) määriteltävä sovellutukset varsinkin sakramenttien jaossa, sakramentaaleissa, kulkueissa, liturgisessa kielenkäytössä, kirkkomusiikissa ja kirkkotaiteessa. Se tapahtukoon tässä konstituutiossa määrättyjä perussääntöjä seuraten.

40. Kuitenkin joissakin paikoissa ja olosuhteissa tarvitaan perusteellisempaa liturgian soveltamista oleviin oloihin, ja tästä johtuu suurempia vaikeuksia kuin muualla.

1) Pätevä kirkollinen paikallinen auktoriteetti (kohta 22 § 2) harkitkoon tässä asiassa tarkoin ja huolellisesti, mitä aineksia kunkin kansan perinteistä ja hengenviljelystä voidaan ottaa jumalanpalvelukseen. Sovellutukset, jotka katsotaan hyödyllisiksi tai tarpeellisiksi, esitettäköön Apostoliselle istuimelle, jonka suostumuksella ne voidaan ottaa käyttöön.

2) Jotta tämä soveltaminen tapahtuisi huolellisen harkinnan jälkeen, Apostolinen istuin myöntää mainitulle kirkolliselle auktoriteetille valtuuden suorittaa ja johtaa määrättynä aikana tarpeellisia alustavia kokeiluja joissakin sopivissa seurakunnissa.

3) Koska liturgisten lakien soveltaminen aiheuttaa määrätynlaisia vaikeuksia varsinkin lähetysalueilla, niiden laatimisessa on käytettävä apuna alan asiantuntijoita.

IV Liturgisen elämän edistämisestä hiippakunnassa ja seurakunnassa

41. Piispaa on pidettävä laumansa ylimpänä pappina, josta uskovien elämä Kristuksessa jollakin tavoin on lähtöisin ja riippuvainen.

Sen vuoksi kaikkien tulisi pitää mitä suurimmassa arvossa piispan ympärillä tapahtuvaa hiippakunnan liturgista elämää, varsinkin katedraalissa. Olkoot kaikki vakuuttuneita siitä, ettei Kirkko missään niin selvästi ilmaise itseään kuin koko Jumalan pyhän kansan täydessä ja aktiivisessa osallistumisessa liturgian viettoon, etenkin yhden ja saman eukaristian osallisuudessa, yhtyneenä yhteen rukoukseen yhden alttarin ääressä, jossa piispa johtaa jumalanpalvelusta papistonsa ja alttarilla palvelevien ympäröimänä.[35]

42. Koska piispa ei voi aina ja kaikkialla itse johtaa koko laumaansa, on hänen välttämättä jaettava uskovien joukko ryhmiin. Näistä ovat tärkeimpiä seurakunnat, joita piispan sijasta johtavat kirkkoherrat. Jollakin tavoin ne nimittäin edustavat näkyvää Kirkkoa sellaisena kuin se on kaikkialla maailmassa.

Siten seurakunnan liturgista elämää ja sen suhdetta piispaan on edistettävä uskovien ja papiston keskuudessa sekä teoriassa että käytännössä. On myös työskenneltävä seurakunnan yhteisöllisyyden hyväksi, jotta se kukoistaisi varsinkin yhteisessä sunnuntain messunvietossa.

V Pastoraaliliturgisen toiminnan edistämisestä

43. Pyhän liturgian vaalimista ja uudistamista pidetään oikeutetusti Jumalan kaitselmuksen suunnittelemana merkkinä meidän ajallemme, ikään kuin Pyhän Hengen kulkuna Kirkkonsa läpi. Se lyö oman leimansa Kirkon elämään ja koko aikamme uskonnolliseen ajatteluun ja toimintaan.

Tämän pastoraaliliturgisen toiminnan kehittämiseksi edelleen Kirkossa pyhä kirkolliskokous määrää:

44. Paikallisen kirkollisen auktoriteetin (kohta 22 § 2) asiana on asettaa liturginen komissio, jolla on apunaan liturgiatieteen, kirkkomusiikin, kirkkotaiteen ja sielunhoidon asiantuntijoita. Tämän komission apuna on mikäli mahdollista erityinen pastoraaliliturginen instituutti, jonka jäseninä on asiantuntijoita. Mikäli asia vaatii, eivät myöskään alaan perehtyneet maallikot ole poissuljettuja. Tämän komission tehtävänä on edellämainitun paikallisen kirkollisen auktoriteetin johdolla ohjata pastoraaliliturgista toimintaa alueellaan sekä harjoittaa tutkimusta ja suorituttaa tarpeellisia kokeiluja aina, kun näyttää tarpeelliselta esittää muutosehdotuksia Apostoliselle istuimelle.

45. Samoin on jokaisessa hiippakunnassa oltava liturginen komissio liturgisen toiminnan edistämiseksi piispan johdolla. Joskus saattaa olla eduksi, että useammat hiippakunnat muodostavat keskenään yhteisen komission ja yhdessä työskennellen edistävät liturgian asiaa.

46. Paitsi liturgista komissiota jokaisessa hiippakunnassa muodostettakoon, mikäli mahdollista, kirkkomusiikin ja kirkollisen taiteen komissiot. On välttämätöntä, että nämä kolme komissiota työskentelevät läheisessä yhteistyössä keskenään; usein niiden lienee parasta sulautua yhdeksi komissioksi.

Toinen luku: Pyhästä eukaristian salaisuudesta

47. Viimeisellä ehtoollisella sinä yönä, jona hänet kavallettiin, meidän Vapahtajamme asetti ruumiinsa ja verensä eukaristisen uhrin. Hän teki sen jatkaakseen ristin uhria kautta aikojen siihen asti, kunnes hän tulee, mutta myös uskoakseen Kirkolle, rakkaalle morsiamelleen, muiston kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan, laupeuden sakramentin, ykseyden merkin; rakkauden siteen,[36] pääsiäis aterian, jossa Kristus nautitaan, mieli täyttyy armosta ja jossa meille annetaan tulevan kirkkauden pantti.[37]

48. Sen vuoksi Kirkko kantaa huolta siitä, etteivät kristityt olisi sivullisina ja mykkinä katselijoina tätä salaisuutta vietettäessä. Päinvastoin heidän olisi opittuaan ymmärtämään juhlamenoja ja rukouksia osallistuttava pyhään toimitukseen tietoisesti, hartaasti ja aktiivisesti. Heidän olisi kuunneltava opikseen Jumalan sanaa, saatava uutta voimaa Herran pöydässä hänen ruumiinsa nauttimisesta, annettava kiitos Jumalalle. Uhratessaan tahrattoman uhrin ei vain papin käsien kautta, vaan yhdessä hänen kanssaan, heidän olisi opittava uhraamaan itsensä. Kristuksen toimiessa välimiehenä [38] heidän olisi päivästä päivään päästävä täydellisempään yhteyteen Jumalan kanssa ja keskenään niin, että lopulta Jumala olisi kaikki kaikessa.

49. Jotta messun uhri myös rituaalisessa muodossaan voisi saavuttaa täyden sielunhoidollisen tehokkuutensa, pyhä kirkolliskokous määrää seuraavaa messuista, joita vietetään kansan läsnäollessa varsinkin sunnuntai- ja pyhäpäivinä.

50. Messun kaava tarkistettakoon niin, että sen eri osien tarkoitus ja niiden keskinäiset suhteet olisivat selvemmin nähtävissä ja helpottaisivat uskovien harrasta ja aktiivista osallistumista.

Siitä syystä riittejä on yksinkertaistettava samalla tarkoin säilyttäen niiden olennaisen luonteen. Aikojen kuluessa syntyneet toistamiset jätettäköön pois, samoin vähemmän hyödylliset lisäykset. Toisaalta palautettakoon pyhien isien varhaisesta kaavasta aikojen kuluessa vahingossa poisjätetyt tavat, mikäli se katsotaan hyödylliseksi ja tarpeelliseksi.

51. Jotta uskovat pääsisivät entistä enemmän osallisiksi Jumalan sanan antimista, avattakoon Raamatun aarrekammio niin, että määrättyjen vuosien kuluessa luetaan kansalle Pyhän Kirjan tärkeimmät osat.

52. Saarnassa selitetään kirkkovuoden kuluessa uskon salaisuudet ja kristillisen elämän ohjeet lähtien pyhistä teksteistä. Sitä suositellaan sen vuoksi lämpimästi itse liturgian osana. Varsinkaan sunnuntaitten ja velvoittavien juhlapäivien messuista sitä älköön jätettäkö pois ilman vakavaa syytä.

53. Yhteinen eli uskovien rukous otettakoon taas käyttöön evankeliumin ja saarnan jälkeen varsinkin sunnuntaisin ja juhlapäivinä. Kansa osallistuu siihen. Siinä rukoillaan pyhän Kirkon, maallisen esivallan, erilaisista puutteista kärsivien sekä kaikkien ihmisten ja koko maailman pelastuksen puolesta.[39]

54. Kansankielelle voidaan antaa sopiva osa messuissa, joihin kansa osallistuu, varsinkin lukukappaleissa, yhteisessä rukouksessa ja paikallisten olosuhteiden salliessa myös kansan vastauksissa tämän konstituution 36. kohdan mukaisesti.

Pidettäköön kuitenkin huolta siitä, että uskovat pystyvät myös latinaksi sanomaan ja laulamaan vastauksensa messun vakituisissa osissa.

Mikäli vielä laajempi kansankielen käyttö messussa osoittautuu hyödylliseksi, noudatettakoon tämän konstituution 40. kohdan mukaista menettelyä.

55. Lämpimästi suositellaan täydellisimpänä messuun osallistumisena sitä, että uskovat papin kommuunion jälkeen ottavat vastaan Herran ruumiin samasta uhrista.

Mitä tulee kommuunioon molemmissa muodoissa, viitataan Trenton kirkolliskokouksen vahvistamiin dogmaattisiin periaatteisiin.[40] Kuitenkin se voidaan jakaa Apostolisen istuimen määrittelemissä tapauksissa sekä papeille että sääntökuntien jäsenille ja myös maallikoille piispan luvalla. Se voidaan jakaa papiksi vihittäville vihkimistilaisuudessa, luostarilupauksensa antaville, vastakastetuille kastetta seuraavassa messussa.

56. Messu käsittää kaksi osaa, nimittäin sanan liturgian ja eukaristian, ja nämä ovat niin läheisessä yhteydessä keskenään, että muodostavat yhden kulttitoimituksen. Sen vuoksi pyhä synodi voimakkaasti kehottaa sielunpaimenia opetuksessaan neuvomaan uskovia olemaan läsnä koko messussa varsinkin sunnuntai- ja juhlapäivinä.

57. § l Konselebraatio, jossa pappeuden ykseys oivallisesti tulee ilmi, on Kirkossa säilynyt näihin aikoihin asti niin hyvin idässä kuin lännessä. Siitä syystä kirkolliskokous on nähnyt hyväksi laajentaa konselebraation mahdollisuutta seuraavissa tilaisuuksissa:

— Kiirastorstaina sekä krismamessussa että iltamessussa.
— Kirkolliskokousten, piispainkokousten ja hiippakunnan kokousten messuissa.
— Apotin vihkimismessussa.

Edelleen ylemmän kirkollisen esimiehen luvalla, jonka asiana on päättää, onko konselebraatio hyödyksi:

— Luostarien konventuaalimessussa sekä kirkkojen päämessussa siellä, missä uskovien etu ei vaadi kaikkia pappeja toimittamaan messuja erikseen.
— Kaikenlaisten pappeinkokousten messuissa, oli sitten kysymys hiippakunta- tai sääntökuntapapeista.

§ 2 Piispan asiana on konselebraation järjestämisen valvominen hiippakunnassa.

Kuitenkin jokaisella papilla on aina oikeus myös lukea messu yksin, ei kuitenkaan samaan aikaan samassa kirkossa eikä kiirastorstaina.

58. Uusi konselebraation toimituskaava laaditaan ja liitetään Pontificaleen ja Missale Romanumiin.

Kolmas luku: Muista sakramenteista ja sakramentaaleista

59. Sakramenttien tarkoituksena on ihmisen pyhittyminen, Kristuksen ruumiin rakentaminen ja lisäksi Jumalan palvominen. Koska sakramentit ovat merkkejä, ne palvelevat myös opetustarkoitusta. Ne eivät vain edellytä uskoa, vaan sekä sanoin että aineellisesti myös ravitsevat, vahvistavat ja ilmaisevat sitä; siksi niitä nimitetään uskon sakramenteiksi. Ne välittävät armoa, mutta sen lisäksi niiden jakaminen tekee uskovat parhaiten kykeneviksi ottamaan tämän armon vastaan hedelmää tuottavasti, palvomaan Jumalaa oikein ja harjoittamaan rakkautta.

Sen vuoksi on erittäin tärkeätä, että uskovat voisivat helposti ymmärtää sakramenttien merkit ja ottaisivat usein vastaan ne sakramentit, jotka on asetettu ravitsemaan kristillistä elämää.

60. Toisaalta pyhä äitimme Kirkko on asettanut sakramentaalit. Nämä ovat merkkejä, jotka ikään kuin jäljittelevät sakramentteja. Ne kuvaavat ennen muuta hengellisiä vaikutuksia, jotka saavutetaan Kirkon rukousten avulla. Niiden avulla ihmiset tulevat kykeneviksi ottamaan vastaan sakramenttien vaikutuksen täydessä tehokkuudessaan ja lisäksi eri elämän tilanteet tulevat pyhitetyiksi.

61. Siten sakramenttien ja sakramentaalien liturgia vaikuttaa sen, että oikeassa mielentilassa olevien uskovien elämässä kaikki tapahtumat tulevat pyhitetyiksi siitä armosta, joka virtaa pääsiäisen salaisuudesta, Kristuksen kärsimyksestä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Siitä kaikki sakramentit ja sakramentaalit saavat voimansa. Tuskin on mitään aineellisten esineitten oikeata käyttöä, jota ei voida täten suunnata ihmisten pyhitystä ja Jumalan ylistystä kohti.

62. Koska aikojen kuluessa sakramenttien ja sakramentaalien riitteihin on tullut piirteitä, joiden takia näiden toimitusten luonne ei enää ole selvästi tajuttava omalle ajallemme, niitä on muutettava aikamme tarpeita vastaaviksi. Siitä syystä pyhä kirkolliskokous määrää niiden uudistamista silmällä pitäen seuraavaa.

63. Koska sakramenttien ja sakramentaalien jakamisessa kansalle usein on sangen hyödyllistä sen oman kielen käyttäminen, sille annettakoon entistä enemmän sijaa seuraavia sääntöjä noudattaen:

a) Sakramenttien ja sakramentaalien jakamisessa voidaan kansankieltä käyttää kohdan 36 mukaisesti.

b) Rituale Romanumin uuden painoksen pohjalta pätevien kirkollisten auktoriteettien, jotka mainitaan tämän konstituution kohdassa 22 § 2, on valmisteltava paikallisia rituaaleja eri seutujen tarpeisiin ja myös kielen luonteen mukaisesti sovellettuina. Ne otettakoon käyttöön alueil laan Apostolisen istuimen hyväksyttyä niihin liittyvät asiakirjat. Näiden rituaalien tai muiden riittikokoelmien valmistelussa älköön jätettäkö pois Rituale Romanumissa eri riittien edellä olevia pastoraalisia ohjeita, ei rubriikkeja eikä myöskään ohjeita, joilla on erityistä sosiaalista merkitystä.

64. Aikuisten katekumenaatti on palautettava eri vaiheisiin jaettuna ja otettava käyttöön paikallisen kirkollisen esivallan katsoessa sen tarpeelliseksi. Katekumenaatti, joka on tarkoitettu oppiajaksi, voidaan pyhittää aika ajoin toisiaan seuraavin riitein.

65. Lähetysmaissa on myös lupa käyttää kunkin kansan keskuudessa sille tuttuja vihkimysmenoja, mikäli ne voidaan soveltaa kristillisiin juhlamenoihin sopiviksi, yhdessä kristillisen perinteen mukaisten tapojen kanssa. Tässä noudatettakoon tämän konstituution kohtien 37–40 mukaista käytäntöä.

66. Molemmat aikuisten kastekaavat on uudistettava, sekä yksinkertaisempi että juhlallisempi, jossa tulee ottaa huomioon uudistettu katekumenaatti. Missale Romanumiin liitettäköön erityinen kasteen toimittamiseen liittyvä messu.

67. Lasten kastekaava uudistettakoon ja sovellettakoon lasten todellisen tilan mukaiseksi. Vanhempien ja kummien osuus ja tehtävät tulkoot enemmän esille itse kastemenoissa.

68. Kasteriitistä älköön puuttuko mahdollisuutta muutosten tekoon tapauksissa, jolloin kastettavia on suuri määrä, paikallisen kirkollisen esivallan katsoessa ne tarpeellisiksi.

Laadittakoon myös lyhyempi kaava, jota voisivat käyttää katekeetat varsinkin lähetysmaissa sekä yleensä uskovat kuolemanvaarassa, kun pappia tai diakonia ei voida saada.

69. Sen kaavan sijaan, jota nimitetään hätäkasteen täydentämiseksi luotakoon uusi, josta käy selvemmin ja vakuuttavammin ilmi, että lyhyen kaavan mukaan kastettu lapsi on jo otettu Kirkon jäseneksi.

Laadittakoon myös uusi kaava pätevästi kastetuille katoliseen uskoon kääntyville. Siitä tulee käydä ilmi, että heidät otetaan Kirkon yhteyteen.

70. Kastevesi voidaan siunata pääsiäisajan ulkopuolella itse kastetoimituksessa käyttäen lyhyempää hyväksyttyä kaavaa.

71. Vahvistuksen sakramentin menot uudistettakoon siten, että tämän sakramentin läheinen yhteys koko kristilliseen vihkiytymiseen tulisi entistä selvemmin ilmi. Sen vuoksi kastelupausten uudistaminen edeltää sopivasti tämän sakramentin vastaanottamista.

Vahvistuksen sakramentti voidaan jakaa messun aikana, mikäli se nähdään hyväksi. Messun ulkopuolella jaettavaa vahvistusta varten valmistellaan uusi johdantoteksti.

72. Parannuksen sakramentin menot ja kaavat uudistettakoon niin, että ne entistä selvemmin ilmaisevat sakramentin luonnetta ja vaikutusta.

73. “Viimeinen voitelu”, jota myös — ja paremmin — voidaan nimittää “sairasten voiteluksi”, ei ole vain niiden sakramentti, jotka ovat kuolemaisillaan. Sopiva aika sen vastaanottamiseksi on varmasti jo käsillä, kun uskova alkaa olla kuolemanvaarassa sairauden tai iän perusteella.

74. Sairasten voitelun ja matkaevääksi annettavan ehtoollisen erillisten menojen lisäksi muodostettakoon yhtenäinen kaava, jonka mukaan voitelu suoritetaan ripin jälkeen ennen matkaevään vastaanottamista.

75. Voitelujen lukumäärää voidaan muuttaa tapauksen mukaan. Voiteluun kuuluvat rukoukset uudistettakoon siten, että ne vastaavat sakramenttia vastaanottavien sairaiden vaihtelevaa tilaa.

76. Pappeuden sakramenttiin liittyvissä vihkimyksissä uudistettakoon sekä juhlamenot että tekstit. Piispan kehotukset ennen jokaista ordinaatiota tai vihkimystä voivat olla kansankielisiä.

Piispaa vihittäessä kaikkien läsnäolevien piispojen on lupa osallistua kätten päällepanoon.

77. Avioliittoon vihkimisen kaava, joka on Rituale Romanumissa, tarkistettakoon ja rikastettakoon niin, että sakramentin armo selvemmin tulisi esiin ja että aviopuolisoiden velvollisuuksia teroitetaan mieliin. “Jos jollakin alueella on käytössä toisia kiitettäviä tapoja ja seremo nioita avioliiton sakramenttia solmittaessa, pyhä kirkolliskokous toivoo hartaasti niiden säilyttämistä.”[41]

Lisäksi pätevällä paikallisella kirkollisella auktoriteetilla (kohta 22 § 2) on valtuudet kohdassa 63 mainitun säännön mukaisesti muodostaa omat juhlamenot, jotka sopivat paikallisiin ja kansallisiin tarpeisiin. Pidettäköön kuitenkin voimassa laki, että läsnäoleva pappi kysyy puolisoiden suostumusta ja ottaa vastaan heidän lupauksensa.

78. Avioliittoon vihkiminen toimitettakoon tavallisesti messun aikana evankeliumin lukemisen ja saarnan jälkeen ennen ‘uskovien rukousta’. Rukous morsiamen puolesta täydennettynä muistuttamaan molempia puolisoita heidän yhtäläisistä velvollisuuksistaan uskollisuudessa toisiaan kohtaan voidaan lukea kansankielellä.

Jos kuitenkin avioliittoon vihkiminen tapahtuu ilman messua, luettakoon messun epistola ja evankeliumi toimituksen alussa ja annettakoon morsiusparille aina siunaus.

79. Sakramentaalit uudistettakoon pitäen päätavoitteena uskovien aktiivista ja helposti toteutettavaa osallistumista sekä oman aikamme tarpeita. Kohdan 63 määräämällä tavalla uudistettuihin rituaaleihin voidaan myös tarpeen vaatiessa lisätä uusia sakramentaaleja.

Erityisesti varattuja siunauksia olkoon hyvin vähän, ja silloinkin vain piispoille ja ylemmille kirkollisille esimiehille.

Joidenkin sakramentaalien jakaminen jätettäköön ainakin määrätyissä olosuhteissa ja kirkollisen esivallan luvalla sopivin ominaisuuksin varustettujen maallikoiden tehtäväksi.

80. Nykyisin Pontificale Romanumiin sisältyvät neitseiden vihkimismenot on uudistettava. Lisäksi luotakoon juhlamenot luostarilupausten antamista ja uudistamista varten, jotta päästäisiin suurempaan yhtenäisyyteen, yksinkertaisuuteen ja arvokkuuteen tällä alalla. Sitä noudattakoot ne, jotka antavat tai uudistavat lupauksensa messun aikana, lukuun ottamatta joitakin erioikeuksia omaavia järjestöjä. Luostarilupausten antamista messun aikana suositellaan.

81. Hautajaismenojen on selvemmin ilmaistava kristityn kuoleman pääsiäisluonnetta ja paremmin vastattava eri seutujen olosuhteita ja perinteitä, myös liturgisten värien käytössä.

82. Lasten hautausmenot uudistettakoon ja luotakoon niitä varten oma messu.

Neljäs luku: Hetkipalveluksesta

83. Uuden ja iankaikkisen liiton ylimmäinen pappi Kristus Jeesus toi omaksuessaan inhimillisen luonnon tähän meidän maanpakoomme sen ylistysvirren, jota kautta aikojen veisataan taivaan asunnoissa. Koko ihmiskunnan hän liittää itseensä ja yhdistää sen kanssaan laulamaan tätä jumalallista kiitosvirttä.

Hän näet jatkaa papillista työtään Kirkkonsa välityksellä. Ei vain eukaristiaa viettämällä, vaan myös toisin tavoin, etenkin hetkipalvelusta toimittamalla, se lakkaamatta ylistää Herraa ja rukoilee koko maailman pelastuksen puolesta.

84. Hetkipalvelus on vanhan ajan kristillisistä perinteistä alkaen järjestetty niin, että koko päivän ja yön kulun pyhittää Jumalan ylistäminen. Kun tätä ihmeellistä kiitoslaulua oikein viettävät papit ja muut, jotka Kirkko on siihen velvoittanut, tai uskovat rukoillen yhdessä papin kanssa hyväksyttyä kaavaa käyttäen, silloin se on todella morsiamen ääni hänen puhuessaan ylkänsä kanssa, niin, se on Kristuksen rukousta hänen puhuessaan Isälleen yhdessä ruumiinsa kanssa.

85. Sen tähden kaikki sitä tekevät täyttävät Kirkon velvollisuutta ja osallistuvat Kristuksen morsiamen suurimpaan kunniaan. Sillä ylistäessään Jumalaa he seisovat hänen valtaistuimensa edessä äitinsä Kirkon nimissä.

86. Sielunhoitotyössä olevat papit lukevat hetkirukoukset sitä innokkaammin, mitä elävämmin he ovat perillä Paavalin kehotuksen seuraamisen merkityksestä: “Rukoilkaa lakkaamatta” (1 Tess. 5: 17). Sillä työlle, jota he tekevät, Herra yksin voi suoda tehokkuuden ja kasvun, kuten hän sanoo: “Ilman minua te ette voi mitään tehdä” (Joh. 15:5). Siksi myös apostolit perustaessaan diakonin virkaa sanoivat: “Me tahdomme pysyä rukouksessa ja sanan palveluksessa” (Apt. 6:4).

87. Jotta hetkipalvelus toimitettaisiin entistä paremmin ja täydellisemmin nykyisessä tilanteessa, tekivätpä sen papit tai muut Kirkon jäsenet, pyhä kirkolliskokous on jatkaen Apostolisen istuimen jo onnistuneesti aloittamaa uudistusta katsonut hyväksi määrätä seuraavaa roomalaisen riituksen mukaisesta hetkipalveluksesta.

88. Koska hetkipalveluksen tarkoituksena on päivän pyhittäminen, sen järjestystä muutettakoon niin, että se mikäli mahdollista vastaa todellista ajan kulkua. Samalla otettakoon nykyisen elämän olosuhteet huomioon varsinkin niiden osalta, jotka tekevät apostolista työtä.

89. Siksi seurattakoon hetkipalveluksen uudistamisessa näitä sääntöjä:

a) Laudes aamurukouksena ja vesperit iltarukouksena ovat koko Kirkon kunnioitettavan perimätiedon mukaan päivän kaksi kääntöpistettä, joiden varassa koko päivän hetkipalvelus liikkuu. Niitä pidettäköön siis päähetkinä ja vietettäköön sen mukaisesti.
b) Kompletorium järjestettäköön siten, että se sopivasti päättää päivän.
c) Hetki, jota nimitetään matutinumiksi, säilyttäköön kuoripalveluksessa öisen kiitosvirren luonteen. Sovitettakoon se kuitenkin sellaiseksi, että se voidaan lausua mihin vuorokauden aikaan hyvänsä. Se sisältäköön entistä vähemmän psalmeja ja pitempiä lukukappaleita.
d) Prima (ensimmäinen hetki) jätettäköön pois.
e) Kuorissa pidettäköön hetket tertia, sexta ja nona. Kuorin ulkopuolella on luvallista valita näistä kolmesta hetkestä parhaiten vuorokauden aikaan sopiva.

90. Kirkon julkisena rukouksena pyhä hetkipalvelus olkoon hurskauden lähde ja henkilökohtaisen rukouksen ravinto. Sen vuoksi pappeja ja kaikkia muita hetkipalvelukseen osallistuvia kehotetaan Herrassa saattamaan mielensä sopusointuun äänensä kanssa sitä rukoillessaan. Saavuttaakseen tämän paremmin heidän on kartutettava tietojaan liturgiasta ja Raamatusta, varsinkin psalmeista.

Uudistusta toimeenpantaessa on roomalaisen hetkipalveluksen kunnioitettavaa aarretta sovellettava siten, että se laajemmin ja helpommin kantaisi hedelmää niiden keskuudessa, joille se on uskottu.

91. Jotta hetkien kulkua — kuten kohdassa 89 esitetään — olisi todella mahdollista seurata, psalmeja älköön enää jaettako yhden viikon, vaan pitemmän ajan kuluessa luettaviksi.

Psalttarin uudistustyö, joka jo on onnistuneesti aloitettu, saatettakoon päätökseen ensi tilassa. Siinä otettakoon huomioon kristillinen latina, psalmien liturginen käyttö myös laulettaessa sekä koko latinalaisen kirkon traditio.

92. Lukukappaleisiin nähden noudatettakoon seuraavia sääntöjä:

a) Pyhän Kirjan lukeminen järjestettäköön niin, että Jumalan sanan aarteet voitaisiin entistä laajemmassa määrin helposti omaksua.
b) Kirkkoisien, opettajien ja muiden kirkollisten kirjoittajien teksteistä otettavat lukukappaleet on valittava entistä paremmin.
c) Kertomukset marttyyrien kärsimyksistä tai pyhien elämästä saatettakoon historiallisten tosiasioiden mukaisiksi.

93. Hymnit palautettakoon alkuperäiseen muotoonsa siinä määrin kuin hyväksi nähdään. Poistettakoon tai muutettakoon kaikki mytologialta maistuva tai kristilliseen hurskauteen vähemmän sopiva aineisto. Tilaisuuden tullen saadaan myös käyttää muita virsiaarteistoon sopivia hymnejä.

94. Jotta päivä todella pyhitettäisiin ja jotta hetkipalveluksen lukeminen tuottaisi hengellistä hedelmää, on suotuisaa noudattaa sen toimittamisessa sitä aikaa, joka lähinnä vastaa kunkin hetken todellista ajankohtaa.

95. Kuorirukoukseen velvoitetut yhteisöt pitäkööt yhteisömessun lisäksi joka päivä kuorissa hetkirukoukset, jotka sisältävät

a) koko hetkipalveluksen: kaniikit, munkki- ja nunnajärjestöt sekä muut sääntökunnat, jotka ovat velvoitetut lain tai sääntöjensä perusteella kuoripalvelukseen.
b) Tuomiokapitulit tai kollegioiden kapitulit lukekoot ne hetkipalveluksen osat, joihin yleinen tai paikallinen laki heidät velvoittaa.
c) Kaikki niiden yhteisöjen jäsenet, jotka ovat joko saaneet korkeammat vihkimykset tai antaneet juhlalliset lupaukset, paitsi maallikkoveljet, ovat velvoitetut lukemaan yksin ne hetkirukoukset, joita eivät lue kuorissa.

96. Papiston jäsenet, jotka eivät ole kuorirukoukseen velvoitettuja, mutta ovat saaneet korkeammat vihkimykset, ovat velvoitetut lukemaan koko hetkipalveluksen joko yhdessä tai yksin kohdan 89 mukaisesti.

97. Tapaukset, joissa hetkipalvelus osittain voidaan korvata liturgisilla toimituksilla, määriteltäköön rubriikeissa.

Erikoistapauksissa ja pätevistä syistä ylemmät kirkolliset esimiehet voivat vapauttaa alaisensa joko kokonaan tai osaksi hetkipalveluksen lukemisen velvoituksesta tai korvata sen jollakin muulla.

98. Minkä hyvänsä sääntökunnan jäsenet, jotka sääntöjensä mukaisesti lukevat pyhän hetkipalvelun osia, yhtyvät Kirkon julkiseen rukoukseen.

Samoin he toimittavat Kirkon julkista rukousta, jos he sääntöjään noudattaen lausuvat niin sanotun pienen hetkipalveluksen, mikäli se on samoin kokoonpantu kuin varsinainen hetkipalvelus ja laillisesti hyväksytty.

99. Koska pyhä hetkipalvelus on Kirkon ääni eli koko mystisen ruumiin julkista Jumalan ylistämistä, suositellaan papiston jäsenille, jotka eivät ole kuoripalvelukseen velvoitettuja, varsinkin yhdessä asuville tai yhteen kokoontuville papeille, tapaa lukea ainakin osa hetkipalveluksesta yhdessä.

Kaikki, jotka lukevat hetkipalveluksen joko kuorissa tai yhdessä, toimittakoot heille uskotun tehtävän mahdollisimman täydellisesti. Tämä koskee sekä sisäistä hengen hartautta että ulkonaista toimitusta.

On myös eduksi laulaa hetkipalvelus tilaisuuden tullen kuorissa yhteisesti.

100. Sielunpaimenet huolehtikoot siitä, että tärkeimmät hetkirukoukset, varsinkin vesperit, vietettäisiin sunnuntaisin ja suurina juhlapäivinä yhteisesti kirkossa. Hetkipalveluksen lukemista suositellaan myös maallikoille joko yhdessä pappien kanssa tai heidän kokoontuessaan keskenään tai yksin.

101. § l Latinalaisen riituksen vuosisatoja vanhan perinteen mukaisesti papiston jäsenten on hetkipalveluksessa säilytettävä latinan kieli. Ylemmillä kirkollisilla esimiehillä on kuitenkin valta myöntää kohdan 36 mukaisesti lupa kansankielisten käännösten käyttöön varsinkin tapauksissa, joissa latinan kieli muodostaa vakavan esteen papiston jäsenille hetkipalveluksen asianmukaiseen lausumiseen.

§ 2 Nunnille ja eri sääntökuntien jäsenille — sekä miehille, jotka eivät kuulu papistoon että naisille — voi asiassa päätösvallan omaava antaa luvan kansankielen käyttöön pyhän hetkipalveluksen lukemisessa myös, jos sitä vietetään kuorissa — edellyttäen, että käännös on hyväksytty.

§ 3 Mikäli hetkipalveluksen lukemiseen velvoitettu papiston jäsen lausuu sen uskovien ryhmän tai § 2:ssa mainittujen kanssa kansankielellä, hän täyttää hetkipalvelusvelvollisuutensa edellyttäen, että käännösten teksti on hyväksytty.

Viides luku: Liturgisesta vuodesta

102. Äitimme Pyhä Kirkko näkee oikeaksi kunnioittaa jumalallisen Ylkänsä pelastustyötä muistamalla sitä määrättyinä päivinä vuoden kuluessa. Joka viikko se Herran päiväksi nimittämänään päivänä muistelee Herran ylösnousemusta, jota se myös viettää kerran vuodessa suurimpana juhlanaan pääsiäisenä samalla muistaen hänen autuaallista kärsimystään.

Koko Kristuksen salaisuuden se vuoden kuluessa levittää nähtäväksi lihaksitulemisesta ja syntymästä aina taivaaseen astumiseen ja helluntaipäivään sekä autuaallisen toivon ja Herran tulemisen odotukseen asti.

Näin muistellen lunastuksen salaisuuksia Kirkko avaa uskoville Herransa voiman ja ansioiden aarteet niin, että ne tulevat läsnäoleviksi kaikkina aikoina ja että uskovat pääsevät kosketuksiin niiden kanssa ja täyttyvät pelastuksen armolla.

103. Viettäessään vuosittain tätä Kristuksen salaisuuksien sikermää pyhä Kirkko erityisellä rakkaudella kunnioit taa autuasta Mariaa, Jumalan äitiä, joka katkeamattomin sitein on liittynyt Poikansa pelastustyöhön. Hänessä Kirkko ihailee ja ylistää lunastuksen ihaninta hedelmää ja tutkistelee iloiten kuten puhtaimmassa kuvastimessa sitä, mitä se itse haluaisi ja toivoisi kokonaan olevansa.

104. Kirkko on myös sisällyttänyt vuoden kiertokulkuun muistopäiviä marttyyreille ja muille pyhille, jotka Jumalan moninaisen armon avulla ovat edistyneet täydellisyyteen saakka ja saavuttaneet iankaikkisen pelastuksen. He veisaavat Jumalalle taivaassa täydellistä kiitosvirttä ja rukoilevat meidän puolestamme. Viettämällä pyhien syntymistä ikuisuuteen Kirkko saarnaa pääsiäisen salaisuutta heissä, jotka ovat yhdessä Kristuksen kanssa kärsineet ja tulleet kirkastetuiksi. Se myös asettaa uskovien eteen esimerkkejä vetämään heitä Kristuksen kautta Isän tykö, ja pyhien ansioitten avulla se pääsee osalliseksi Jumalan lahjoista.

105. Eri vuodenaikoina Kirkko vielä perinnäisten tapojensa mukaisesti täydentää uskovien ohjausta hurskaitten sielun ja ruumiin harjoitusten, opetuksen, rukouksen, katumus- ja laupeudentöiden avulla.

Sen johdosta pyhä kirkolliskokous on nähnyt hyväksi määrätä seuraavaa:

106. Pääsiäisen salaisuutta Kirkko viettää viikon kahdeksantena päivänä apostolisen perinteen mukaisesti, joka on peräisin itse Kristuksen ylösnousemuksen päivästä. Tätä päivää nimitetään siis oikeutetusti Herran päiväksi tai sunnuntaiksi. Sillä tänä päivänä on kristittyjen kokoonnuttava kuulemaan Jumalan sanaa ja osallistumaan eukaristiaan, muistaen Herran Jeesuksen kärsimistä, ylösnousemusta ja kirkkautta. He kiittäkööt Jumalaa, joka heidät “on uudestisynnyttänyt elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta” (1 Piet. 1:3). Siten sunnuntai on ensiarvoinen juhlapäivä, mikä tehtäköön uskoville tiettäväksi ja teroitettakoon heidän mieleensä, niin että siitä myös tulisi heille ilon ja työstä lepäämisen päivä. Muiden juhlapäivien — paitsi kaikkein suurimpien — älköön annettako saada etusijaa sunnuntaista, koska se on koko liturgisen vuoden perustus ja ydin.

107. Liturginen vuosi on uudistettava säilyttäen tai palauttaen pyhiin aikoihin liittyvät perinnäiset tavat ja harjoitukset aikamme vaatimuksia vastaavasti. Niiden alkuperäinen luonne säilytettäköön, jotta ne pystyisivät ravitsemaan uskovien hartautta heidän viettäessään kristillisen lunastuksen mysteereitä, varsinkin pääsiäisen salaisuutta.

Paikallisten olosuhteitten mukaiset sovellutukset, mikäli ne ovat tarpeellisia, tehtäköön kohdissa 39 ja 40 olevien sääntöjen mukaisesti.

108. Uskovien huomio kiinnitettäköön ennen kaikkea Herran juhlapäiviin, joina pelastuksen salaisuuksia vietetään kautta vuoden. Sen vuoksi annettakoon etusija liturgisen vuoden juhlille ennen pyhimysten juhlia, jotta pelastuksen salaisuuksien viettäminen muodostaisi eheän sikermän kokonaisuudessaan, kuten sen pitääkin.

109. Paastonajalla on kaksinainen luonne. Se muistuttaa tai valmistaa uskovia kasteeseen ja parannukseen heidän innokkaasti kuunnellessaan Jumalan sanaa ja rukoillessaan, ja se saattaa heidät kykeneviksi viettämään pääsiäisen salaisuutta. Tämä on tuotava esiin entistä selvemmin sekä liturgiassa että opetuksessa. Siksi:

a) Kasteeseen liittyviä paastonajan liturgian aineksia käytettäköön hyväksi entistä enemmän ja toisia taas otettakoon aikaisemmasta traditiosta jälleen käyttöön, jos sitä pidetään sopivana.
b) Samaa sanottakoon parannukseen liittyvistä aineksista. Mitä opetukseen tulee, korostettakoon uskoville synnin yhteisöllisten seurausten lisäksi sitä parannukselle ominaista seikkaa, että syntiä on inhottava loukkauksena Jumalaa vastaan. Huomioitakoon myös Kirkon osuus katumuksenteossa ja painotettakoon rukouksia syntisten puolesta.

110. Paastonajan parannuksenteko älköön olko vain sisäistä ja yksilöllistä, vaan myös ulkonaista ja yhteisöllistä. Katumusharjoitusten käyttöä vaalittakoon meidän aikamme ja eri seutujen tarjoamien mahdollisuuksien sekä uskovien tilan mukaisesti, ja kohdassa 22 mainitut auktoriteetit suositelkoot niitä.

Pyhää pääsiäispaastoa noudatettakoon kaikkialla pitkänäperjantaina sekä mahdollisuuksien mukaan myös pyhän viikon lauantaina, niin että Herran ylösnousemuksen iloihin saavuttaisiin ylentynein ja avoimin mielin.

111. Pyhiä kunnioitetaan Kirkossa perinteiden mukaisesti ja aitoja pyhäinjäännöksiä ja heidän kuviaan pidetään arvossa. Pyhien juhlat julistavat näet Kristuksen ihmeellisiä tekoja palvelijoissaan ja asettavat uskovien seurattaviksi sopivia esimerkkejä.

Etteivät pyhäin juhlat riistäisi sijaa pelastuksen salaisuuksien viettämiseltä, jätettäköön niistä useimpien vietto paikalliskirkoille, kansoille tai hengellisille yhteisöille. Vain niiden pyhien juhlia vietettäköön koko Kirkossa, joilla todella on yleismaailmallinen merkitys.

Kuudes luku: Kirkkomusiikista

112. Koko Kirkon musiikkiperinne muodostaa mittaamattoman aarteen — toisten taideilmaisujen rinnalla ylevimmän. Tämä johtuu siitä, että kirkkolaulu sanoihin yhdistyneenä muodostaa juhlallisen liturgian välttämättömän osan.

Pyhää laulua ylistävät suuresti sekä Pyhä Raamattu [42] että kirkkoisät ja Rooman paavit. He ovat viime vuosikymmeninä alkaen pyhästä Pius X:stä selvitelleet tarkemmin kirkkomusiikin palvelustehtävää jumalanpalveluksessa.

Siten kirkkomusiikkia pidettäköön sitä pyhempänä, mitä läheisemmin se liittyy liturgiseen toimintaan joko ilmentäessään rukouksen suloisuutta tai vaaliessaan yksimielisyyttä taikka rikastuttaessaan ja juhlistaessaan pyhiä riittejä. Kirkko näet hyväksyy kaikki todellisen taiteen muodot, jotka täyttävät sille asetetut vaatimukset, ja sallii niiden käytön jumalanpalveluksessa.

Pyhä kirkolliskokous pitää siis voimassa kirkollisen tradition normit, määräykset ja järjestyksen. Pitäen silmällä kirkkomusiikin tarkoitusta, joka on Jumalan kunnia ja uskovien pyhitys, se säätää seuraavaa:

113. Liturginen toiminta saa ylevämmän muodon, kun jumalanpalvelusta vietetään juhlallisesti laulaen, vihkimyksen saaneiden avustaessa ja kansan aktiivisesti osallistuessa.

Mitä kieleen tulee, noudatettakoon kohdan 36 määräyk siä, messun osalta kohtaa 54, sakramenttien osalta kohtaa 63, hetkipalveluksen osalta kohtaa 101.

114. Kirkkomusiikin aarretta säilytettäköön ja vaalittakoon erittäin huolellisesti. Kirkkokuorojen tasoa nostettakoon jatkuvasti varsinkin katedraaleissa. Piispat ja muut sielunpaimenet huolehtikoot kaikin voimin siitä, että koko uskovien seurakunta kaikkien laulua vaativien pyhien toimitusten kohdalla pystyy aktiivisesti osallistumaan niihin kohtien 28 ja 30 mukaisesti.

115. Pantakoon suuresti painoa musiikin opetukselle ja harjoitukselle seminaareissa, sekä munkki- että nunnajärjestöjen novisiaateissa ja opintoluostareissa sekä muissa katolisissa instituuteissa ja kouluissa. Pidettäköön innokkaasti huolta myös niiden opettajien valmistuksesta, jotka joutuvat opettamaan kirkkomusiikkia.

Suositellaan myös korkeampien kirkkomusiikkiopistojen perustamista tilaisuuden tullen.

Säveltaiteilijoille ja laulajille, varsinkin pojille, annettakoon myös pätevää opetusta liturgian alalla.

116. Kirkko tuntee gregoriaanisen laulun erityisesti roomalaiseen liturgiaan soveltuvana laulutapana. Sillä olkoon siis etusija liturgisissa toimituksissa, mikäli muita näkökohtia ei tarvitse ottaa huomioon.

Toisia kirkkomusiikin lajeja — varsinkaan polyfonista musiikkia — älköön mitenkään suljettako pois jumalanpalveluksesta, mikäli ne ovat sopusoinnussa liturgisen toiminnan hengen kanssa kohdan 30 mukaisesti.

117. Gregoriaanisten laulukirjojen virallisten mallipainosten toimittaminen suoritettakoon loppuun, ja saatettakoon julkisuuteen niiden kirjojen kriittisempi laitos, jotka jo on julkaistu pyhän Pius X:n uudistuksen jälkeen.

On myös toivottavaa, että ilmestyisi toinen laitos, jossa olisi yksinkertaisempia sävelmiä käytettäviksi pienissä kirkoissa.

118. Kansan uskonnollista laulua edistettäköön taitavasti niin, että uskovien äänet yhtyisivät lauluun hartaudenharjoituksissa ja myös itse liturgisissa toimituksissa annettujen sääntöjen ja rubriikkien mukaisesti.

119. Joillakin seuduilla, varsinkin lähetyskentillä, on oman musiikkiperinteensä omistavia kansoja, ja sillä on suuri merkitys heidän uskonnollisessa ja sosiaalisessa elämässään. Tähän musiikkiin on kiinnitettävä huomiota ja sille on annettava sopiva sija sekä heidän uskonnollisen tajunsa muovaamisessa että kultin soveltamisessa heidän kansanluonteensa mukaiseksi kohtien 39 ja 40 osoittamalla tavalla.

Sen vuoksi pidettäköön lähetyssaarnaajien musiikinopetuksessa tarkoin huolta siitä, että he mikäli mahdollista tulisivat päteviksi edistämään näiden kansojen musiikkiperinnettä sekä kouluissa että liturgisissa toimituksissa.

120. Urkuja pidettäköön latinalaisen Kirkon piirissä suuressa arvossa, koska tämän perinteisen musiikki-instrumentin ääni pystyy lisäämään kirkollisiin menoihin ihmeellistä loistoa ja kohottamaan mielet Jumalaa ja taivasta kohti.

Muitakin instrumentteja saa paikallisen kirkollisen esivallan luvalla (kohtien 22 § 2, 37 ja 40 mukaisesti) käyttää jumalallisessa kultissa, mikäli ne ovat sopivia tai voidaan tehdä sopiviksi pyhään käyttöön, soveltuvat temppelin arvokkuuteen ja todella edistävät uskovien rakentumista.

121. Ajatelkoot kristillisen hengen täyttämät säveltäjät olevansa kutsuttuja kehittämään kirkkomusiikkia ja kartuttamaan sen aarteistoa.

Luokoot he sävelmiä, joilla on todellisen kirkkomusiikin tuntomerkit ja joita eivät ainoastaan suuret kuorot voi esittää vaan jotka soveltuvat myös pienemmille kuoroille ja jotka edistävät koko uskovien seurakunnan aktiivista osallistumista lauluun.

Kirkkolaulujen sanojen on oltava katolisen opin mukaisia. Ammennettakoon mieluiten Pyhän Raamatun ja liturgian lähteistä.

Seitsemäs luku: Kirkkotaiteesta ja pyhistä kalusteista

122. Ihmishengen ylevimpiin saavutuksiin luetaan oikeutetusti kuvaamataiteet, etenkin uskonnollinen taide ja sen huippuna kirkkotaide. Luonnostaan ne suuntautuvat kohti ääretöntä jumalallista kauneutta koettaen jollakin tavoin ihmiskäden töin kuvata sitä. Ja yhä pitemmälle ne menevät Jumalan, hänen kunniansa ja kirkkautensa ilmentämisessä, sillä eihän niiden tehtävänä olekaan mikään muu kuin palveluksillaan kääntää ihmisten mielet Jumalan puoleen.

Sen vuoksi pyhä äitimme Kirkko on aina ollut kuvaamataiteiden ystävä ja on jatkuvasti pyytänyt niiden hyviä palveluksia varsinkin, jotta pyhään kulttiin tarvittavat esineet olisivat todella arvokkaita, koristeellisia ja kauniita, yliluonnollisten asioiden merkkejä ja symboleja. Tähän Kirkko on opettanut taiteilijoita. Vieläpä se on aina oikeutetusti pitänyt itseään taideteosten tuomarina valiten niiden joukosta ne, jotka vastaavat uskon, hurskauden ja uskonnollisen perinteen lakeja ja sen johdosta soveltuivat pyhään käyttöön.

Erityisen innokkaasti Kirkko huolehtii siitä, että pyhä kalusto arvokkuudellaan ja kauneudellaan juhlistaisi jumalanpalvelusta. Samalla se on hyväksynyt ne materiaalin, muotoilun ja koristelun vaihtelut, jotka taiteellisen tekniikan kehitys aikojen kuluessa on tuonut mukanaan.

Siksi kirkolliskokouksen isät ovat nähneet hyväksi antaa näistä asioista seuraavat määräykset.

123. Kirkko ei ole pitänyt mitään tyyliä erityisesti omanaan, vaan se on sallinut kunkin ajan tyylin käytön kansojen luontaisten taipumusten ja olosuhteiden sekä eri riitusten vaatimusten sanelemalla tavalla. Siten se on vuosisatojen kuluessa luonut taideaarteen, joka on huolellisesti säilytettävä. Myös meidän aikamme taiteelle, tulipa se minkä kansan keskuudesta tai miltä seudulta tahansa, on annettava vapaa harjoituskenttä kirkossa edellyttäen, että se suhtautuu pyhiin rakennuksiin ja riitteihin tarpeellista kunnioitusta ja arvonantoa osoittaen. Silloin se pystyy äänellään yhtymään siihen ihmeelliseen yhteiseen ylistykseen, jota suurmiehet kuluneina vuosisatoina ovat katolisen uskon kunniaksi laulaneet.

124. Huolehtikoot kirkolliset esimiehet siitä, että he edistäessään ja vaaliessaan kirkkotaidetta enemmän tavoittelisivat ylevää kauneutta kuin pelkkää loistoa. Sama koskee pyhiä vaatteita ja varusteita.

Piispat huolehtikoot siitä, että Jumalan huoneista ja muista pyhistä paikoista poistetaan taideteokset, jotka ovat uskon, moraalin ja kristillisen hurskauden vastaisia ja loukkaavat todella uskonnollista mieltä tai ovat muotoilultaan epäonnistuneita, taiteellisesti riittämättömiä, keskinkertaisia tai jäljittelyjä.

Kirkkoja rakennettaessa huolehdittakoon tarkoin siitä, että ne ovat sopivia liturgisiin toimituksiin myös uskovien aktiivisen osallistumisen huomioon ottaen.

125. Pysyköön voimassa tapa asettaa kirkkoihin pyhiä kuvia uskovien kunnioitettaviksi. Kuitenkin niiden lukumäärää rajoitettakoon ja ne asetettakoon oikeaan järjestykseen, etteivät ne herättäisi kristikansan ihmettelyä eivätkä aiheuttaisi vääristeltyjä hartauden muotoja.

126. Lausuessaan arvionsa taideteoksista paikalliset piispat kuulkoot asiassa hiippakunnan kirkkotaiteen komissiota ja tarpeen vaatiessa muita asiantuntijoita sekä kohdissa 44, 45 ja 46 mainittuja komissioita. Kirkolliset esimiehet valvokoot valppaasti, ettei pyhää kalustoa tai kallisarvoisia töitä anneta pois tai tuhota, sillä ne ovat Jumalan huoneen koristeita.

127. Piispat huolehtikoot joko itse tai sopivien, taidetta tuntevien ja rakastavien pappien välityksellä taiteilijoiden perehdyttämisestä kirkkotaiteen ja pyhän liturgian henkeen.

Lisäksi suositellaan kirkkotaiteen koulujen tai akatemioiden perustamista taiteilijoiden kasvattamiseksi niillä seuduilla, missä tämä näyttää mahdolliselta.

Kaikki taiteilijat, jotka lahjakkuutensa johtamina aikovat palvella Jumalan kunniaa pyhässä Kirkossa, muistakoot aina tehtävänsä olevan Jumalan luomistyön jäljittelemistä ja tuloksen tulevan katolisen kultin käyttöön uskovien rakentumiseksi ja heidän hurskautensa ja uskonnollisen opetuksensa hyväksi.

128. Kirkolliset lait ja määräykset, jotka koskevat kaikkea sitä, mitä valmistetaan tai rakennetaan kulttia varten, uudistettakoon mahdollisimman pian yhdessä liturgisten kirjojen kanssa kohdan 25 mukaisesti.

Tämä koskee varsinkin pyhien rakennusten arvokasta ja oikeaa konstruktiota, alttarien muotoa ja rakennetta, eukaristisen tabernaakkelin jalomuotoisuutta, sijaintia ja turvallisuutta, kastekappelin sopivinta paikkaa ja arvokkuutta, pyhien kuvien, koristeiden ja varusteiden järjestelyä. Kaikki määräykset, jotka eivät näytä sopivan yhteen uudistetun liturgian kanssa, muutettakoon tai poistettakoon, kaikki sitä edistävät pidettäköön voimassa tai otettakoon uudestaan käyttöön.

Tässä asiassa, varsinkin koskien pyhän kaluston ja puvuston muotoilua ja materiaalia, annetaan eri maiden piispainkokouksille valta tehdä sovellutuksia paikallisiin olosuhteisiin ja tapoihin tämän konstituution 22. kohdan mukaisesti.

129. Tuleville papeille on filosofisten ja teologisten opintojen yhteydessä opetettava kirkkotaiteen historiaa ja kehitystä sekä kirkkotaiteen luomisessa noudatettavia terveitä periaatteita. Siten he pystyvät arvostamaan ja säilyttämään Kirkon kunnioitettavia muistomerkkejä sekä antamaan hyviä neuvoja taiteilijoille heidän työssään.

130. Piispallisten arvomerkkien käyttö on varattu niille kirkollisille henkilöille, joilla on piispan arvo tai erityinen jurisdiktio-oikeus.

Liite: Pyhän ekumeenisen Vatikaanin II kirkolliskokouksen julistus kalenterin uudistamisesta

Pyhä ekumeeninen Vatikaanin II kirkolliskokous pitää arvossa monien toivomusta pääsiäisjuhlan kiinnittämisestä määrättyyn sunnuntaihin ja muuttumattomasta kalenterista. Tarkan harkinnan jälkeen otettuaan huomioon mahdolliset seuraukset, jotka voivat johtua uuden kalenterin käyttöönotosta, kirkolliskokous julistaa:

l. Pyhä kirkolliskokous ei vastusta pääsiäisjuhlan kiinnittämistä johonkin gregoriaanisen kalenterin sunnuntaihin edellyttäen, että toiset joita se koskee, erityisesti veljet jotka eivät ole yhteydessä Pyhän istuimen kanssa, siihen suostuvat.

2. Pyhä kirkolliskokous selittää myös, ettei se vastusta suunnitelmia, jotka tähtäävät ikuisen kalenterin käyttöön ottamiseen yhteiskuntaelämässä.

Kuitenkin Kirkko niistä erilaisista systeemeistä, joita suunnitellaan ikuisen kalenterin laatimiseksi ja läpiviemiseksi yhteiskunnassa, on vastustamatta ainoastaan niitä, jotka säilyttävät ja pitävät voimassa seitsenpäiväisen viikon sunnuntaineen lisäämättä mitään ylimääräisiä päiviä, niin että viikkojen kiertokulku jää koskemattomaksi. Mikäli ilmenee erityisen painavia syitä muutoksiin, niiden arvioiminen jätettäköön Apostoliselle istuimelle.

Tämä konstituutio on kokonaisuudessaan ja yksityiskohdissaan miellyttänyt pyhän kirkolliskokouksen isiä. Ja sen apostolisen vallan nojalla, jonka olemme saanut Kristukselta, Me yhdessä kunnioitettujen kirkolliskokouksen isien kanssa hyväksymme, vahvistamme ja säädämme niin Pyhässä Hengessä ja määräämme, että Jumalan kunniaksi julistetaan sitä, minkä kirkolliskokous on säätänyt.

Roomassa, pyhän Pietarin istuimen luona,
joulukuun 4. päivänä 1963

Minä Paavali, katolisen Kirkon piispa

(kirkolliskokouksen isien allekirjoitukset)

Lähdeviittaukset

1 Secreta. 9. sunnuntai helluntain jälkeen.
2 Vrt. Hepr. 13:14.
3 Vrt. Ef. 2:21-22.
4 Vrt. Ef. 4:13.
5 Vrt.Jes. 11:12.
6 Vrt. Joh. 11:52.
7 Vrt. Joh. 10:16.
8 Vrt.Jes.61:1; Luuk. 4:18.
9 P. Ignatius Antiokialainen, Kirje Efesolaisille (Ad Ephesios) 7:2, toim. F. X. Funk, Patres Apostolici, I, Tubingae 1901. p. 218.
10 Vrt. 1 Tim. 2:5.
11 Sacramentarium Veronense (Leonianum): ed. C. Mohlberg. Romae 1956. n. 1265. p. 162.
12 Pääsiäisen prefaatio Missale Romanumissa.
13 Vrt. toisen lukukappaleen jälkeistä rukousta pääsiäislauantaina Missale Romanumissa ennen pyhän viikon liturgian uudistamista.
14 Vrt. Mark. 16:15.
15 Vrt. Ap.t. 26:18.
16 Vrt. Room. 6:4; Ef. 2:6; Kol. 3:1; 2 Tim. 2:11.
17 Vrt. Joh. 4:23.
18 Vrt. 1 Kor. 11:26.
19 Trenton kirkolliskokouksen Sessio XIII, 11. lokak. 1551, dekreetti De SS. Eucharistia, luku 5 (Concilium Tridentinum, Diariorum, Actorum, Epistolarum, Tractuum nova collectio, julk. Görres-Gesellschaft, VII, Actorum pars IV. Friburgi Brisgoviae 1961, p. 202.)
20 Trenton kirkolliskokouksen Sessio XXII, 17. syysk. 1562. Doctrina De SS. Missae sacrificio, luku 2 (Concilium Tridentinum, em. pain. VIII (Actorum pars V). Ibid. 1919. p. 960.
21 Vrt. P. Augustinus. In loannis Evangelium Tractatus VI, Luku I, n. 7 — Patrologia latina 35, 1428.
22 Vrt. Ilm. 21:2, Kol. 3:1, Hepr. 8:2.
23 Vrt. Fil. 3:20; Kol. 3:4.
24 Vrt. Joh. 17:3; Luuk. 24:27; Ap.t. 2: 38.
25 Vrt. Matt. 28:20.
26 Postcommunio pääsiäisaattona ja pääsiäissunnuntaina.
27 Oratio, pääsiäisen oktaavin tiistain messussa.
28 Vrt. 2 Kor. 6:1.
29 Vrt. Matt. 6:6.
30 Vrt. 1 Tess. 5:17.
31 Vrt. 2 Kor. 4:10-11.
32 Secreta maanantaina helluntain oktaavissa.
33 P. Cyprianus, De catholicae ecclesiae unitate, 7, toim. G. Hartel — Corpus scriptorum ecclesiasticorum latinorum III, l. Vindobonae 1868. pp. 215-216. Vrt. Epistola 66, n. 8, em. pain. III, 2. Ibid. 1871. pp. 732-733.
34 Vrt. Trenton kirkolliskokous. Sessio XXII, 17. syysk. 1562. Doctrina De SS. Missae sacrificio, luku 8 (Concilium Tridentinum, em. pain. VIII, p. 961).
35 Vrt. P. Ignatius Antiokialainen, Magnesiolaisille 7; Filippiläisille 4; Smyrnalaisille 8. Toim. F. X. Funk, em. teos I, pp. 236, 266, 281.
36 Vrt. P. Augustinus, In loannis Evangelium Tractatus XXVI, luku VI, n. 13 — Patrologia latina 35, 1613.
37 Breviarium Romanum, Kristuksen Ruumiin juhla. 2. vesper, Magnificatin antifoni.
38 P. Cyrillus Alexandrialainen, Commentarium in loannis Evangelium, kirja XI, luvut 11-12 — Patrologia graeca 74, 557- 564.
39 Vrt. 1 Tim. 2:1-2.
40 Trenton kirkolliskokous. Sessio XXI, 16. heinäk. 1562. Doctrina de communione sub utraque specie et parvulorum, luvut 1-3. Concilium Tridentinum, em. pain. VIII, pp. 698- 699.
41 Trenton kirkolliskokous. Sessio XXIV, 11. marrask. 1563. De reformatione, luku l: Concilium Tridentium, em. pain. IX (Actorum pars VI) Friburgi Brisgoviae 1924. p. 969. Vrt. Rituale Romanum, tit. VIII, c. II. n. 6.
42 Vrt. Ef. 5:19; Kol. 3:16.

KATT 2006. Julkaistu Katolisen Tiedotuskeskuksen luvalla.

Exit mobile version