Tuhkakeskiviikko on kaikille katolilaisille päivä, jolloin vastaanotamme vapaaehtoisesti tuhkan otsallemme kirkon kädestä liturgian aikana. Tämä on merkki siitä, että astumme neljänkymmenen päivän paastoon, rukouksen ja lähimmäisenrakkauden aikaan yhdessä Kristuksen kanssa, joka vetäytyi autiomaahan neljäksikymmeneksi päiväksi – ei pelastaakseen itseään, vaan valmistautuakseen pelastustyöhönsä kärsimyksensä, kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta.
Niinpä paastonaika ei ole meille harjoitus itsemme pelastamiseksi, vaan osallistumista kirkon kanssa tähän pelastavaan tehtävään, jonka paastonaika meille tarjoaa. Emme astu paastoon murheellisina, vaan katumuksessa, rakkaudessa ja selkeän päämäärän ohjaamina kohti pääsiäistä.
Isä Eze Charles Nwoko
(Pyhän Ursulan seurakunnan kirkkoherra)
Jos et pääse tuhkakeskiviikkona messuun, sinun on mahdollista saada tuhka otsaasi perjantain messussa. Perjantaisin alkaa myös ristintien hartaus klo 17, ja jatkuu pääsiäiseen saakka.
Paimenkirje tuhkakeskiviikkona 18.2.2026
Rakkaat sisaret ja veljet Kristuksessa,
Tänä tuhkakeskiviikkona meitä kutsutaan uuteen alkuun. Paastonaika ei ole ensisijaisesti luopumisen aikaa; emme astu siihen väsyneinä tai tappiomielialalla. Paastonaika on mahdollisuus saada takaisin se, mikä on ehkä hiljaa ja lähes huomaamatta hiipunut elämässämme: ilo uskosta, rohkeus toivoa, voima rakastaa. Tänä erityisenä armon aikana Jumala ei kutsu meitä suruun, vaan uudistumiseen.
Paastonajan alkuun tuhkakeskiviikkona liittyy erityinen merkki: tuhka otsallamme on muistutus siitä, että Jumala voi luoda uutta juuri siitä, mikä näyttää heikolta, jopa kuolleelta. Armo ei ala siitä, että olemme valmiita, vaan siitä, että olemme avoimia. Paastonaika on Jumalan tarjoama hengellinen kevät: aika, jolloin kuiva maa voi jälleen alkaa versota.
Tänään evankeliumissa Jeesus kutsuu meitä palaamaan olennaiseen. Hän ei vaadi meiltä näyttäviä tekoja tai hengellisiä suorituksia, vaan yksinkertaisesti sydämen, joka on kääntynyt hänen puoleensa. Kristillinen elämä ei ole jonkin roolin esittämistä; se on suhde – elävä yhteys Jumalaan, joka näkee meidät sellaisina kuin olemme ja rakastaa meitä juuri sellaisina.
Jeesus antaa meille kolme välinettä, joiden avulla tämä uusi alku voi juurtua syvälle elämäämme: almut, rukouksen ja paaston. Ne eivät ole taakka, vaan lahja. Ne palauttavat elämämme kulun oikeaan suuntaan, kohti Jumalaa ja lähimmäistämme.
Almut avaavat sydämemme. Kun annamme toiselle, irrottaudumme pelosta, että kaikki on pidettävä itsellä. Antaminen muistuttaa meitä siitä, että olemme osa suurempaa kokonaisuutta. Usein ajattelemme almua vain rahana, mutta joskus arvokkainta antamista on aika, huomio tai myötätunto. Kristitty ei kulje maailman ohi suljetuin silmin, vaan pysähtyy, koska Kristus itse pysähtyi meidän kohdallamme. Jokainen rakkaudella tehty teko on askel ulos itsestämme ja askel lähemmäs Jumalaa.
Rukous puolestaan palauttaa meidät hengellisen elämän lähteelle. Rukous ei ole vain sanoja; rukous on suunta. Se on sydämen kääntymistä Jumalaa kohti, vaikka sanat olisivat kömpelöitä tai puuttuisivat kokonaan. Rukouksessa emme ensisijaisesti muuta Jumalaa – Jumala muuttaa meitä. Kun pysähdymme hänen eteensä, alamme nähdä elämämme selkeämmin ja kuulla hänen äänensä hälyn keskellä. Ilman rukousta usko kuihtuu, mutta rukouksessa se hengittää ja kasvaa.
Paasto on kolmas tie hengelliseen uudistumiseen. Se opettaa meitä vapautumaan. Luopumalla jostakin pienestä opimme, ettei elämämme perustu jatkuvaan täyttämiseen, vaan Jumalan lahjaan. Paasto voi kohdistua johonkin ruokaan tai
juomaan, ruutuaikaan, kiireeseen tai itsekkyyteen – kaikkeen siihen, mikä vie tilaa Jumalalta ja toisilta ihmisiltä. Kun tyhjennämme kätemme, Jumala voi täyttää ne uudella.
Näiden kolmen välineen kautta Jumala uudistaa meissä uskon, toivon ja rakkauden lahjan. Usko vahvistuu rukouksessa, toivo kasvaa paastossa ja rakkaus konkretisoituu almuissa. Tämä ei tapahdu yhdessä yössä, mutta jokainen pieni askel on askel kohti elävää kristillisyyttä.
Paastonaika ei myöskään ole yksilösuoritus, vaan yhteinen matka. Suomessa, kun kaikki kristityt viettävät pääsiäistä samana päivänä, muistamme erityisesti, että Kristus kutsuu meitä ykseyteen. Uusi alku ei ole vain henkilökohtainen, vaan myös kirkon ja maailman toivo.
Pyytäkäämme Neitsyt Mariaa, joka uskalsi sanoa: ”Tapahtukoon minulle sanasi mukaan”, ja pyhää Joosefia, joka luotti Jumalaan hiljaisessa uskollisuudessa, opettamaan meitä tekemään tilaa Kristukselle. Pyytäkäämme rohkeutta aloittaa uudelleen, vaikka tuntisimme itsemme heikoiksi.
Sillä juuri silloin, kun annamme Jumalalle sen, mikä meissä on haurasta, hän tekee siitä uuden. Ja silloin paastonaika ei johda vain ulkoiseen pääsiäisjuhlaan, vaan syvempään, elävämpään elämään Kristuksessa.
+ Raimo Goyarrola
Helsingin piispa